keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Adoptio mediassa

Käteeni osui eilen vanha Anna-lehti, helmikuun 2010 numero. Artikkelissa kerrottiin perheestä, jotka olivat saaneet adoption kautta veljekset Etiopiasta. Artikkeli oli mukava ja lämminhenkinen ja siitä jäi hyvä mieli, mutta jäin ihmettelemään infolaatikkoa, mikä oli artikkelin marginaalissa. Siinä sanottiin, että adoptioprosessin kesto on 2-4 vuotta. Perhe oli saanut veljekset kahdessa vuodessa, mutta se ei tarkoita sitä että adoptioprosessi kestäisi nykyään tuon verran. Vai kuka oikeesti saa lapsen nykyään niin "nopeesti" kun kansainvälisessä adoptiossa pelkästään Suomen puolella jonotellaan jo reilusti enemmän kuin kaksi vuotta? Ja sitten sen jälkeen odotellaan ulkomailla toinen puoli.Vai onko todellakin vielä sellaisia kuntia joissa alkupaperien lähettämiseen adoptiolupaan kestää todellakin alle vuoden? Mä ainakin kun olen kuvitellut että nykyään prosessi kestää minimissään tuon 4 vuotta. Tai taitaa mahdollisuus saada sn-lapseen tulla nopeammin kun 4 v?

Toinen mikä usein mediassa mietityttää, on adoption hinta. Niin kuin tuossa infolaatikossakin. Musta on jotenkin hassua että aina kun adoptiosta puhutaan, puhutaan hinnasta mutta usein ei perustella sitä millään. Kerrotaan vaan suuri summa. Tuon myötä asiaa tuntematon voi kuvitella että lapsia ostetaan, että lapsella olisi hintalappu. Itsekin kuvittelin aikoinaan ennen adoptioprosessia, että itse palvelumaksu olisi paljon suurempi. Vaikka suurin osa "hinnasta" tulee kuitenkin hakumatkasta ja siihen liittyvistä kustannuksista ja loput ihan tavallisia palvelumaksuja jotka ovat ihan loogisia ja virkatodistuksista sun muista (onhan noita tietty rassaavaa kerätä ja tuleehan niillekin turhan iso potti kaikkineen). Mutta matkan hinta minusta on kuitenkin vähän eri asia. Jollekin tuo matka voi olla pakollinen paha, mutta jollekin varmasti myös ihana kokemus ja minusta sitä ei voi laskea vaan yhteen muiden kanssa.

En tietenkään yritä sanoa, että on samantekevää paljonko adoption maksaa. Onhan adoptioon kuluva raha iso ja perus biolapsen saaja ei yleensä joudu pulittamaan semmosia summia ja laittaahan se tietty ihmisiä eri arvoiseen asemaan. Ja kyllähän adoptio- ja biolapsen saaminen pitäisi olla samanarvoista ja sitä pitäisi tukea samalla tavalla yhteiskunnassa. Mutta olisi vaan mukavaa, kun olisi paremmin kerrottu, että lapselle ei todellakaan ole hintaa.

Ei kommentteja: