torstai 25. marraskuuta 2010

Ihanaa(ko) joulunodotusta ja vähänkö reippaita joulukortteja

On taas se aika vuodesta kun pitäisi olla jotenkin tosi ihana ja lämmin, ostaa joululahjoja ja lähettää kortteja, tehdä kodista kodikas joulukrääsällä ja vielä tehdä herkkuja pakastimeen ja tuhlatatuhlatatuhlata. Entä jos ei tunnu jouluiselta? Minun mielestä joulun ja muutkin pakkojuhlat voisi poistaa kalenterista vaikka kokonaan. En vaan jaksa sitä, että väkisin pitää olla kivaa, vaan päivämäärän takia. Minulle joulu on näistä kaikista pakkojuhlista pahin siksi, että siitä aletaan puhua ja suunnittelemaan niin monta kuukautta aikaisemmin. Eikä kukaan kuitenkaan muista joulun perimmäistä tarkoitusta. Ei siinä mitään, onhan joulussa kivojakin juttuja, on kiva tavata perhettä, syödä hyvin ja polttaa kynttilöitä. Mutta se mieletön tohina minua ahdistaa. Minusta tavallinen arki on mukavaa enkä tarvitse tavaraa ja juhlia ollakseni onnellinen.

Vaikka kuinka kritisoin joulua, teen niin kuin Kunnon Ihminen tekee, eli ahkeroin nätin pinon joulukortteja, tekstaan kauniisti toivotukset ja pakkaan pinon Postin punaiseen joulukorttikirjeeseen. Kortit lähtevät sitten sukulaisille, kavereille ja joillekin unohdetuille, joilta kortti tupsahtaa joulusta jouluun meidänkin postilaatikkoon. En osaa oikein päättää, onko parempi edes muistaa vain joulukortilla vai ei muistaa ollenkaan. Jos lähettäjä ei ole kiinnostunut elämästäni muuten niin pitääkö väkisin muistaa valmiiksi kirjoitetussa joulukortissakaan? Niin ja tietenkin toisinpäin. Kai se on sitä Aikuisten Peliä, pitää olla aina vähän kiinnostunut kaikista ja olla polttamatta siltoja.

Mutta mitä mieltä olette joulukorteista, joissa komeilee skidin naama tonttulakki päässä? Jos se ei ole sinusta aina niin hyvä idea, niin kannattaa lukea Taivaanpiin blogikirjoitus joulukorteista, musta tämä on aika osuva. Itse en ole ehkä yhtä voimakkaasti kärsinyt noista korteista, mutta ymmärrän täysin mitä Taivaanpii tuossa ajaa takaa. En minäkään aina hihku innosta kun joku lähettää kersansa kuvan, varsinkaan jos en ole muutenkaan tekemisissä perheen kanssa. Tavallaan onhan se kiva nähdä kaverien lapsia edes joulukorteissa jos niitä ei muuten näe, mutta silti mieluummin näkisin heidät livenä edes kerran. On se jollain tavoin narsistista lähettää niitä kuvia, jos ei muuten halua olla tekemisissä. Oma lapsi on varmasti aina se maailman ihanin otus, mutta luuleeko tuollaisen kortin lähettäjä että kaikki niin ajattelee myös juuri hänen lapsestaan? Ja mielestäni on suorastaan röyhkeää lähettää vastaava kuva vauvasta, jos jollain on juuri lapsi kuollut/kärsinyt keskenmenon. Se joka sanoo vastaavassa tilanteessa, että "halusi vain ilahduttaa eikä tarkoittanut varmasti pahaa", niin ei kyllä tiedä ihmisten psyykestä yhtään mitään.

Jos meille käy joskus niin onnellisesti, että saamme joskus adoptiolapsen, niin en varmasti lähetä yhtäkään lapsenkuvajoulukorttia. Sen sijaan voisin kuvitella että lähettäisin lapsen itse askarteleman kortin. Vai olisiko jollain tarinaa siitä, että se ei kannata?

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä en muistanut yleensä lähettää joulukortteja ennen lapsen saamista, eikä niitä tule lähetettyä nytkään :) Olen niin jouluvastainen, teen vaan täysin pakolliset hankinnat ja järjestelyt. Lapsen saaminen ei ole saanut mitään jouluhenkeä heräämään, vaikka moni näin uhkailikin. Ja totta tosiaan, ne lapsikortit... Ei aina niin kiva idea.

MimminMetelit

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista pohdistaa.olen lähipäivinä itsekin jossain muuallakin törmännyt tähän samaan pohdintaan.Olen itse lapselliseksi tullut hiljattain pitkän pitkän odotuksen jälkeen adoption kautta.
En aio itse vauvakortteja lähettää tänä jouluna.Mietin että mitähän ihmiset ajattelee jos pokkana pariskunta tai itsekseenelävä lähettäis itsestään kuvan joulukorttina muille.Itse varmaan ottaisin sen huomoristisena korttina ja pienenä positiivishenkisenä kritiikkinä. Yhtään sellaista korttia en ole saanut, hih;) Olen toki usein "meidän lapsi" kortteja saanut aiempina jouluina.
Lapsettoman loukkaaaminenon mielenkiintoinen juttu myös.Et ehkä juuri tarkoita nyt tätä mitä nyt sanon mutta itseäni otti päähän se että useat lapselliset eivät osanneet suhtautua minuun kun olimme lapsettomuuden keskellä ja he lapsellisia.Olin tietysti myös tosi herkkä. Minua ei haluttu loukata ja siksi kai osa meitä välteli (ei kaikki onneksi) ja usein varmaan se meidän elämäntilanne oli myös lapsellisille vaikea joten oli oli helpompi unohtaa ei enää pidetty yhteyttä ja jotenkin koin sen ikävänä ja loukkaavana. Nykyään ymmärrän sen että se voi olla puolin ja toisin vaikeaa mutta itse olen päättänyt toimia toisin.Nyt olen itse samassa tilanteessa ja olen päätynyt siihen että kutsun niitä ihmisiäkin kylään jotka taistelevat oman lapsettomuuden kanssa ja ajattelen että en loukkaannu jos joku ei jaksa tulla ja on vaikea meitä nähdä. Oikeastaan nyt tuttavapiirissä on vain yksi.Mutta hän on kyllä kahveille tullut ja viipyy pitkäänkin ja jutellaan molempien elämästä. Kuitenkin nämä tilanteet mietityttää miten pitäisi toimia.Miten toivoisit itse että sinua kohdeltasiin. Uskon että toiveet voi poiketa paljonkin ja olen omaa menettelytapaani alkanut pohtia.Mukavaa joulua kuitenkin vaikka se ei mielijuhlasi olekaan.

Mayo kirjoitti...

Ajattelet kyllä asioista juuri kuin minä. Nuoruuden kaverini etsi minut käsiinsä parinkymmenen vuoden kuluttua ja eikös sieltä pukkaa perhevalokuvia joka ikinen joulu. Tulee vaan sellainen ällötys olo! Lähetin sitten piruuttani hänelle yhden hautajaiskuvan, että tässä on meidän perhe.

Anonyymi kirjoitti...

Mayoltaa pakko kysyä et mikä oli reaktio ?
E

Green Turtle kirjoitti...

Kiitos viesteistä kaikille!

MimminMetelille, olen myös miettinyt miten suhtautuisin jouluun jos meillä olisi lapsi. Ehkä niin kuin sinä, mutta vaikea tietää etukäteen.

Anonyymille: Itseasiassa löysin eilen komeron pohjalta vanhan joulukortin, jossa joulukortissa komeili tuttu pariskunta tonttuhattu päässä. Kuva oli heidän häistään ja lakki oli lisätty jälkeenpäin kuvaan. Pariskunta ei ollut lapseton, vaan lapset tulivat heti häiden jälkeen ja sen jälkeen heidän kuva vaihtui pian lapsikuviin. Muistelen että pidin silloin kuvaa mauttomana, ehkä sen takia kun se oli hääpotretti. Silti pidän hauskana idiksenä että lapseton pari lähettää oman kuvansa niille lapsikuvailijoille, jos vaan pokka kestää! Me olemme miehemme kanssa miettineet, että mitäköhän me laitettaisiin pehmoeläimille tonttuhatut ja lähettäisiin sellainen joulukuva:) Noissa on vaan se riski että noita kortteja ei todennäköisesti kohde tajua....

Ja totta, tuo lapsettoman loukkaaminen on kyllä mielenkiintoinen juttu. Kirjoitit kuin minun ajatuksistani! Minua todellakin ottaa päähän välillä että monet lapsettomat eivät suhtautua ja siksi heidän on helpompaa vältellä. Siinä on kyllä moni hyvä ystävyyssuhde on mennyt rikki tämän takia. Mutta onneksi ei kaikki!

Mayo, aika hurjaa jos ei ole tekemisissä ollenkaan ja sitten yhtäkkiä alkaa lähettämään tuollaisia kuvia. Olen huomannut että jotkut lapsettomat tykkää "brassailla" perheillään ja siltä tuokin kuulostaa. Olisi tosiaan kiinnostavavaa tietää (komppaan E:ta) että miten tuon jälkeen tapahtui ja tiesikö hän, että sinulla oli perheessä kuolemantapaus? Tosi surullista, otan osaa!

Mayo kirjoitti...

Anteeksi, että nyt vasta vastaan. Kyllä hän tiesi sekä adoptioistani että mieheni kuolemasta. Reaktio oli sellainen, että perhekuvat vaihtuivat lapsen piirtämiin kuviin, sellaisiin, joissa äiti leipoo piparkakkuja lapsen kanssa : D.

Kerrottakoon tässä samalla, että vaikka minulla on adoptiolapsia, tunteeni lapsettomuusasioissa eivät ole muuttuneet ja tunnen syvää loukkaantumista lapsettomien saamasta kohtelusta. Kyllä minuakin pystytään vielä asialla "lyömään".

Kiitos vain osanotosta, mutta siitä on jo yli 10 vuotta aikaa, kun nuorin adoptiolapsi oli vasta 4-vuotias.